Lippukunta

ryhmat

Partiolippukunta Tervaksentekijät ry. eli lyhyemmin Terte on vuonna 2008 perustettu tamperelainen yhteislippukunta. Lippukunnan toiminta-alueena on Etelä-Hervanta, Hallila ja Vuores. Jäseniä lippukunnassa on muutaman viime vuoden ajan ollut noin 120 henkeä. Lippukunnan taustayhteisönä toimii Tampereen Eteläinen seurakunta.

Mikä lippukunta?
Partion paikallisyhdistyksiä kutsutaan nimellä lippukunta. Kuten lähes kaikki muutkin lippukunnat, Tervaksentekijät on rekisteröity yhdistys. Partiossa aloittava lapsi liittyy siis huoltajan suostumuksella yhdistyksen jäseneksi. Lisätietoja jäsenyydestä

Partiolippukunta Tervaksentekijät ry. säännöt

Lippukunnan nimestä
Tervas syntyy kun havupuu vahingoittuu tai kelottuu hitaasti. Tervaksentekijät olivat aikoinaan oma ammattikuntansa, jonka tehtävänä oli käydä vahingoittamassa havupuita niin, että lahoutuminen alkoi tervakselle suotuisalla tavalla.

Katseet tänne, täällä näät
Monenlaista tekijää
Meno päällä, joka säällä
Täältä tulee TERTE!

Taustayhteisö
Lippukunnan taustayhteisönä toimii Tampereen Eteläinen seurakunta. Tämä tarkoittaa sitä että lippukunnassa noudatetaan evankelis-luterilaisen oppien mukaista uskontokasvatusta. Uskonnolliseen kasvatukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Seurakunnan kanssa on muutamia yhteisiä tilaisuuksia vuodessa. Seurakunta tukee lippukuntaa rahallisesti ja tarjoamalla kokoustilat.

Perinteet
Nuoresta iästään huolimatta lippukunnalla on jo varsin kiinteitä perinteitä olemassa. Perinteet lähinnä ovat ajankohtia jolloin tapahtumia järjestetään. Meille on tärkeää ettei tapahtumien sisältöjä tai tapoja ennalta määrätä jotta toimintaan on helppo tulla mukaan. Tärkeää on myös se ettei mikään tapahtuma jämähdä aloilleen vaan jokainen järjestämiskerta kehittää tapahtumaa eteenpäin vastaamaan osallistujien intressejä.

Perinteet:

  • Toiminta käynnistyy elokuun ja syyskuun vaihteessa.
  • Syysretki on koko lippukunnan yhteinen retki maastoon, syys-lokakuun vaihteessa.
  • Kevät on rauhoitettu ryhmien ja ikäkausien omia tapahtumia varten.
  • Joulujuhla pidetään joulukuun puolivälissä.
  • Kevätjuhla pidetään toukokuun puolivälissä Hervantajärven uimarannassa.
  • Viikkoryhmät kokoustavat aina kun on kouluakin, ellei toisin ilmoiteta.

Luonnossa toimiminen
Tervaksentekijät on alusta asti ollut vahvasti erätaitopainotteinen lippukunta. Retket ja leirit suuntautuvat lähes poikkeuksetta maastoon teltoilla. Myös vesipartiotoiminta on kulkenut lippukunnan perinteissä mukana. Noin joka kolmas vuosi pyritään järjestämään vesipartioteemainen kesäleiri. Retkeily on turvallinen tapa tutustua eräelämään sillä mukana on aina koulutettu ja retkeilyä kokenut johtaja.

Aikuiset partiossa
Lippukunta tarvitsee aikuisia tekijöitä siitäkin huolimatta että olemme nuorisojärjestö. Aikuisten rooli on tukea ja auttaa nuoria toteuttamaan partio-ohjelmaa. Partiossa pääsee aikuisena kokeilemaan ja oppimaan paljon sellaista mitä ei muissa harrastuksissa pääse. Ryhmänohjaajien lisäksi lippukunta kaipaa paljon lisäsilmiä ja auttavia käsipareja. Tervaksentekijät on historiansa aikana ainoastaan kasvattanut jäsenmääräänsä joten meillä on jatkuva aikuisrekry päällä. Jokaiselle löytyy varmasti se oman kokoinen ja näköinen homma lippukunnasta. Ota yhteyttä lippukunnanjohtajaan mikäli vähääkään kiinnostuit.

Sisupartio
Tervaksentekijöissä alkoi oma sisuryhmä vuonna 2011. Tervaksentekijöiden sisuryhmä Seeprat kokoustaa tiistaisin Hervannassa. Ryhmän kokouksissa noudatetaan partio-ohjelmaa osallistujien taitojen ja kykyjen mukaan. Tervaksentekijöiden sisuryhmään ovat tervetulleita kaikenlaiset lapset ja nuoret, jotka kokevat tarvetta tuetulle partiotoiminnalle.

Historia
Tervaksentekijät oli monen sattuman summa. Kaikki kuitenkin sai alkunsa tamperelaisen Hiipan Poikien laumanjohtajaneuvostosta. Hiipan Poikien laumanjohtajaneuvosto koostui kahdesta paikkakunnalle muuttaneesta partiojohtajasta, Emilia ”Wiltsu” Parosesta (Helsingin Erä-Majavat) ja Niina ”Ankka” Sakalasta (Mikaelin Sinikellot). Uusi lippukunta pyöri pitkään kokouksien vakipuheenaiheena kunnes päädyttiin tarttumaan härkää sarvista.

Hämeen Partiolaisiin (nyk. Hämeen Partiopiiri) laitettiin viestiä ja esiteltiin ideaa perustaa uusi lippukunta. Samalla ehdotettiin toiminta-alueeksi Hervantaa. Piirissä oli Hervannan partiotilannetta jo jonkin aikaa pyöritelty ja tällainen uutinenhan otettiin siellä riemulla vastaan. Mukaan perustajaporukkaan otettiin vielä Juha Mäenalusta (Tampereen Kotkat), jotta saatiin joku paikallinen partiolainen tuomaan hämäläistä vivahdetta lippukunnan kulttuuriin. Lopulta istuttiin alas Elementinpolun kerhotilassa 12.8.2008 ja päästiin aloittamaan uuden lippukunnan perustavaa kokousta.